Etusivu  >  Yritys  >  Innovaatioita sisäilman hyväksi – Tapio Tarpion esittely

Innovaatioita sisäilman hyväksi – Air Termicon perustajan Tapio Tarpion esittely

Tapio Tarpio, Air Termico Oy:n perustaja

 

Joskus yrittäjyys saa alkunsa intohimosta alaa kohtaan, joskus siitä, että olosuhteet ovat otolliset – suomalaisen Air Termico Oy:n ja Dir-Air Oy:n toimitusjohtaja Tapio Tarpion kohdalla kyse oli molemmista.

Teknisistä ratkaisuista jo varhaisessa elämänvaiheessa kipinän saanut Tarpio on aina uskonut yksinkertaisuuden voimaan. Mitä yksinkertaisempi laitteen rakenne ja laadukkaat materiaalit, sitä pitkäikäisempi on lopputulos – ja juuri sellaisia ratkaisuja Tarpion mukaan perustalotekniikassa tarvitaan.

1990-luvulla ilmanvaihtourakoita tehdessään Tarpio huomasi, että sisäilman laatu jäi usein huomiotta, eikä tarjolla ollut tarpeeksi luotettavaa tekniikkaa sen turvaamiseksi. Talouslaman vähentäessä urakat olemattomiin Tarpio käytti tilaisuuden hyväkseen ja ryhtyi kehittelemään niitä itse.

Ratkaisut seurasivat toisiaan; ensin markkinoille tuotiin automaattisäätöiset seinäventtiilit ja sen jälkeen itsesäätyvät ikkunaventtiilit, jotka levisivätkin nopeasti laajempaan käyttöön. Todellisen läpimurron sen sijaan sai aikaiseksi lämmön talteenottava tuloilmaikkunaventtiili, joka määritteli, millaista on aidosti energiatehokas asumisterveyttä sekä hyvinvointia tukeva ilmanvaihto. Ja koska yksinkertaisuus on valttia myös asennuksessa, tehtiin Air Termico -tuloilmaikkunaventtiileistä mahdollisimman helposti, jopa ilman jyrsintätyötä,  asennettavat.

Tarpion yritysten, Dir Air Oy:n sekä Air Termico Oy:n uraa uurtavan tutkimus- ja tuotekehittelyn ansiosta ilmanvaihtoventtiileihin, kosteudenpoistajiin, ilmanpuhdistimiin, ovivirtaussäleiköihin sekä lukuisiin muihin innovaatioihin liittyviä hyödyllisyysmalleja ja patentteja on kertynyt 40 vuoden aikana useita kymmeniä, ja tuotteet ovat saavuttaneet myös kansainvälistä tunnustusta.

Yritysten vakaa ja tasainen kasvu puolestaan kertoo siitä, että Tarpion aikanaan valitsemat periaatteet – yksinkertaiset ja kestävät ratkaisut – ovat paitsi kestäneet aikaa, myös osoittautuneet oikeaksi.

Lue lisää yrityksestä

AAA-luottoluokitus
Luotettava Kumppani
Lowest Credit Risk
Isännöintiliitto
Sisäilmayhdistys
Made in Finland - Tehty Suomessa